Älkää unohtako kehoa!

Jos saisin antaa vain yhden neuvon trauman hoidosta niin se olisi:

Älkää unohtako kehoa!

Itse olin pallotellut vuosikaudet ties minkämoisia kognitiivisia kiemuroita ennen kuin mun keho ja sen tuntemukset otettiin kunnolla mukaan hoitoon. Kun se tapahtui, alkoi toipuminen.

Ne aivokiemurat on vaan yksi osa ihmistä. Mutta trauma asuu myös tunteissa ja kehossa. Ehkä jopa ennen kaikkea niissä.

Vaikka traumamuisto ei olisi suoranaisesti kehollinen (esim. fyysistä väkivaltaa), se keho oli silti tilanteessa mukana, reagoi siihen tavalla tai toisella ja muistaa sen silti. Se muisto voi näkyä tänä päivänä vaikka vähän alaspäinpainuneena ryhtinä (sillä missä asennossa ihminen on ja liikkuu on muuten yllättävän iso yhteys siihen miltä siellä pään sisässä tuntuu), siinä miten keho reagoi vaikkapa ihmismassoihin tai siihen kun joku korottaa hieman ääntään, se voi näkyä turtumisena tai siinä ettei kehoon saa yhteyttä.

Keho tarvitsee korjaavia kokemuksia. Turvallisuuden tunnetta, arvostusta, toisiin liittymistä, onnistumisia. Joskus sen tarvitsee saada vaikka täristä tai tanssia jännityksiä pois. Viedä joitain prosesseja loppuun.

Traumaa ei siis pidä käsitellä ja purkaa ainoastaan kognitiivisella vaan myös tunne- ja kehotasolla. Todennäköisesti mitä vieraammalle se kehon mukaan ottaminen tuntuu, sitä tarpeellisempaa se on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *